Mestikset 2015

Viime viikolla olin ihan metsässä. Nyt taas väylällä.

Lauantaiaamu koitti aurinkoisena ja lämpimänä. Meitsi ajeli kohti Siikajoen kenttää tuntia ennen tiiausta ja soitti cd:ltä Creedin ”What if” -biisiä. Lujaa. Peli ei ollut kuosissa, ei sinne päinkään, mutta kun kerran oli ilmoittauduttu niin ei kai se auttanut kuin lähteä kuokkimaan. Meitä oli kuusi naista mukana tämän kesän mestiksissä. Kisamuoto tasoitukseton (scr) lyöntipeli, jossa lasketaan jokainen lyönti eikä tasoituksia lasketa pois lopputuloksesta. Se voittaa, joka oikeasti lyö vähiten lyöntejä (pelimuotoa tuntemattomille tiedoksi). Ja tuntuu siltä että tämä kisa ei hirveästi houkuttele korkeammalla tasoituksella pelaavia mukaan. Mukana oli yksi rohkea nuori nainen, joka lähti koittamaan onneaan, me muut kokeneempia kehäkettuja.

Kisa on kaksipäiväinen. Lauantai pelataan punaiselta tiiltä ja sunnuntai keltaiselta. Koska meitä oli vain kuusi, niin meidät oli kätevästi jaettu kolmeen pariin. Lähdimme ensimmäisenä porukkana Marjan kanssa ykköstiiltä klo 10.00. Alku meni ihan kivasti, tai no, heti ykköstiillä töskäsin pallon ojaan ja korttiin 8, mutta sitten pari-kolme väylää oli helpompaa. Kunnes, huoh, tulimme väylälle nro 5. Siinä slaissiavari ”eläkeläisten puolelle” ja seuraava lyönti väylän halkaisevaan ojaan spoonilla. Droppi ja rautaseiskalla soketti samaan ojaan. Sitten uusi rautaseiska jolla yli. Lähestyminen bunkkeriin, sieltä griinille, kaksi puttia ja 10 korttiin. Koko etuysi oli siitä eteenpäin pilalla, 54 lyöntiä. Istuin tauolla klubilla jätski kourassa ja tuntui koko maailman paino harteilla. Ei ollut yhtään kivaa. Cädäri-Tuomas tuli kysymään että v…tuttaako? Yritin kiemurrella jotain kiertoilmaisua ilmaan mutta ei auttanut, sanoin että kyllä.

Takaselle lähdimme pikkutauon jälkeen. Mutta jotain tapahtui. Lyönti alkoi kulkea jotenkuten. Kympiltä eteenpäin tulos oli bogi, bogi, par, par, par, par, tupla, tupla, tripla. Tuo par-putki kaiken keskellä tuntui niin hyvältä, pelasin ihan niin kuin golfia on tarkoitettukin pelattavaksi. Kolme viiimeistä väylää sortui pikkuvirheisiin, ei mitään isoa, ja klubille käveli juuri ja juuri 100 lyöntiä alittanut huojentunut nainen.

Sunnuntaina sain seuraksi Sussun. Lähdimme ykköseltä klo 10.00 ja etuporukassa, koska olimme huonoiten pelanneet ekapäivänä. Alku oli tällä kertaa lupaava, ensimmäiselle neljälle väylälle kolme paria. Sitten pogeja ja kolme harmittavaa tuplaa. Korttiin 44 ja kohti takaysiä. Lyönti tuntui edelleen joltisenkin luotettavalta. No, alkuun heti kaksi tuplaa, mutta sitten taas tasaisempi jakso. Viimeiselle harmittava 8 ja tulos 49. Yhteensä siis 93. Otimme Sussun kanssa kiekan päätteeksi yhden sidukan puoliksi, istuimme terassilla auringonpaisteessa ja odottelimme jälkijoukkoja saapuvaksi maaliin. Kaksi porukkaa myöhemmin tuli yksi seuramme miehistä koura ojossa onnittelemaan. Olin ottanut kärkeä kahdeksan lyöntiä kiinni ja kaksi vielä lisää. Voitin kahden lyönnin erolla seuraavaan. Olipa siis sellainen ylläri-pylläri että en olisi aamulla vielä uskonut että mestaruus tulisi.

Seuraava homma on pyyhkiä pölyt pokaalista ja käyttää se kaiverruksilla. Sama kai se olisi jättää valmiiksi siihen piirongin päälle… Vai käyttäisinkö klubilla mutkan että saisin sen taas uudestaan 😉

Ensi viikonloppuna kisataan klubimestaruuksista. Sitä kohti. Että näin.

 

Jätä kommentti

3 + 7 =