Ja jännäähän siitä tuli…

Olihan se jännä reikäpeli… Huhhuh. Vastapelurina oli nuori jannu, vasta parikymppinen ja viiden tasurilla pelaava. Sain tasoitusta 11 lyöntiä, eli yhdelletoista vaikeimmalle väylälle sain tehdä lyönnin enemmän kuin hän.

Etuysi meni kaverin dominoidessa. Jostain syystä en saanut putteja uppoamaan, vaikka niillä yleensä peliäni pelastan. Vastustaja upotti taas ihan kaiken ja pelasi etuysin kaksi yli kentän. Eli 38 lyöntiä. Eipä ollut Merjalla vastaansanomista eikä vikisemistä… Tauolle mentiin kaverin johtaessa neljällä. En vienyt yhtään väylää, tasasin viisi.

Kietaisin teekupposen ja leivän. Toivoin mielessäni, että voi kun ei ihan heti menisi peli poikki, ettei kovasti tarttis hävetä, että edes vähän saisin laitettua hanttiin. Mutta kun lähdettiin takaselle, niin oma pelini lähti kulkemaan ja viiden väylän päästä oli tilanne tasan! Putit upposivat ja kaikki kulki ihan mallikkaasti. Taivalsimme loppukiekan vuoroin vieden reikiä ja 18:lle lähtiessä olimme tasan. Siitä tulikin varsinainen jännitysnäytelmä… Kaveri avasi ensin ja lähti pelaamaan ysiväylän kautta. Itse ajattelin mennä omaa väylää pitkin mutta pallo lähti silti vasemmalle ja pakko oli pelata itsekin ysin kautta. Ensin siirtolyönti puun juurelta väylälle, sitten pari lyöntiä pitkin ysiä, joka on pitkä par5, ja vasta viidennellä metsän yli griinin eteen. Kaveri oli kahdella lyönnillä saman välimetsän edessä ja yritti puiden välistä griinille. Ei päässyt, puita oli enemmän kuin ilmaa ja hän pääsi vasta neljännellä griinin tuntumaan. Chipit ja putit kummaltakin ja koska sain yhden lyönnin eteen tällä kentän vaikeimmalla väylällä, olimme edelleen tasan. Ei muuta kuin jatkoreiälle.

Suunnistimme ykköstä kohti. Koitin pitää yllä leppoista keskustelua ja rentoa ilmapiiriä. Arvelin, että pelikaveria saattoi hiukka harmittaa kun tilanne oli mennyt näin tiukaksi… etuysin jälkeen oli varmasti ajatellut että tämä on taputeltu.

Kaveri meni avaamaan ja voi äh, löi soketin metsään. Sieltä etsimme palloa tiheällä kammalla ja niinhän se löytyi, syvältä risukosta. Kaveri päätti lyödä sen siitä väylälle, mutta oli niin hankala paikka että survoi sen vain syvemmälle. Siitä dropilla lipun suunnassa takaisin lyöntipaikalle ja upporikas-rutiköyhä-tyyppisesti täysillä kohti doglegin nurkkaa ja lippua. Olin kuulevinani rapinaa, joten uskoin, ettei pallo jaksanut kulman ylitse asti. Itse avasin väylälle, näkymä kulman takaa suoraan lipulle. Kakkoslyönti ei ihan jaksanut griinille, pikku chippi olisi jäänyt. Lähdimme katselemaan kaverin palloa. Ei löytynyt. Hän haki mun pallon väylältä, löi sen käteeni ja kätteli. Se oli siinä. Voitto ensimmäisellä jatkoreiällä.

Seuraavaksi vastaan tuleekin sitten mieheni paras kaveri, jonka kanssa olen pelannut niin monia joukkuekisoja etten muistakaan. Eli tuttuakin tutumpi pelimies. Pelaa suunnilleen samalla tasoituksella kuin minä, yhden lyönnin ero slopessa. Saapa sii mitä siitä tulee…

Jätä kommentti

67 − 60 =